Ethica järjesti yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulun kanssa Circular Design -koulutuksen sekä kolme Circular Design Sprint työpajaa osana KISU – Tuotesuunnittelulla pitkää ikää ja kierrätettävyyttä -hanketta. Hankkeen tavoitteena on parantaa Päijät-Hämeen alueen toimijoiden ymmärrystä ja osaamista kiertotalouden periaatteiden mukaisesta tuotesuunnittelusta ja saada sitä kautta uutta liiketoimintaa.

Sprintit tehtiin yhdessä kolmen yrityksen kanssa, jotka edustavat rakentamisen ja tekstiilin aloja. Työpajoissa ideoitiin ja työstettiin menestyksekkäästi kiertotalouden tuote -sekä palvelukonsepteja Ethican kiertotalouden ja palvelumuotoilun työkaluja hyödyntäen ja LAB:n muotoiluopiskelijat työstivät konsepteja eteenpäin. Lopputuloksena yritykset saivat liiketoiminnan kasvua tukevia konseptiaihioita jatkoon, mm. Circular Design -suunnitteluohjeistuksen ja kiteytetymmän palvelukonseptin valituille tuotteilleen. Sprintit järjestettiin LABin Lahden kampuksella syksyllä 2020.

“Ethican ammattitaidolla vedetty koulutus ja työpajat avarsivat myös omaa näkemystäni kiertotalouden lukemattomien mahdollisuuksien suhteen. Työpajatyöskentely oli kiehtovaa erityisesti siinä mielessä, että Ethican johdolla yritykset avasivat rohkeasti toimintaansa muotoilutiimillemme ja pääsimme taidokkaasti ja ketterästi fasilitoiduissa sprinteissä ideoimaan yrityksille uusia liiketoimintamalleja niin konkreettisella tasolla, kuin vähän lennokkaamminkin innovoiden. Yhteistyö Ethican kanssa oli erittäin onnistunut kokonaisuus. ”

 

Design Sprint